sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Maanantai kuntoilu

Söin äsken banaanin ja join vettä, aamulla ei kauheasti jaksa syödä. Vaikka se on tosiaan ''päivän tärkein ateria'' Kotona asuessa, on vaikeampi pitää kiinni terveellisestä ruokavaliosta. Vanhemmat ei ymmärrä miksi haluan kiinteyttää/laihduttaa, kun oon nyt jo hyvässä kunnossa. Joten ne tienkin tuputtamassa kaikkea epäterveellistä. Mä en tee tätä toisten vuoksi, vaan itteni takia.

Tällä hetkellä ei edes tee mieli mitään makeaa, se on hyvä asia. Oikeastaan ei mulla tee mieli edes usein makeaa, mutta jotenki sitä tulee syötyä, kun esim. katsoo telkkaa tai ei oo muuta tekemistä ? Varsinki jos stressaa tai ärsyttää joku asia, niin käsi on pian siellä karkkipussissa.

Tälläinen päivä olisi tänään tarkoitus toteuttaa : 3km lenkki x 2 (kävelyä ja juoksua ), kuntosaleilua (painojen nostoa, kuntopyöräilyä, säkkin hakkaamista). Illalla vedän viellä 45 minuutin lihastreenin

Näillä olisi tarkoitus mennä, raportoin illalla miten kävi ja tienkin mitä söin tänään.

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille !

Eroon makkaroista

Itellä siis ongelma alue on lähinnä vatsa-selkä, josta löytyy rasvaa eniten.




Niistä ei olekkaa niin helppo ja nopeaa päästä eroon. Pelkkä lihasharjoittelu ei auta, niistä eron pääseminen vaatii : syö oikein, harrastaa pävittäin liikuntaa, lepää ja nukkuu riittävästi. Erityisesti stressi ja sokeri saavat ylimääräisen rasvan varastoituman vatsan alueelle.


Löysin tälläisen netistä:

 1. Vatsamakkaroista pääsee eroon superpitkillä vatsalihastreeneillä
Lihaskuntoliikkeet eivät polta merkittävästi rasvaa treenatun lihaksen ympäristöstä. Treenin aikana rasvaa otetaan käyttöön tasaisesti eri puolilta elimistöä. Vatsalihastreeni kuluttaa myös melko vähän kaloreita. Jos siis haet kiinteää keskivartaloa, treenaa lihakset iskuun lyhyillä ja tehokkailla treeneillä. 
Rasvan poltat pois terveellisellä ruokavaliolla ja monipuolisella lihaskunto- ja kestävyysharjoittelulla. Näin vatsamakkarat saavat tehokkaasti kyytiä koko ajan, eikä vain muutaman minuutin verran silloin tällöin.

2. Kierrot ovat parasta vatsatreeniäKontrolloimattomat ja suurella liikeradalla tehdyt kierrot voivat olla haitallisia selälle, erityisesti alaselälle. Lanneranka kaipaa vatsalihaksilta tukea, joten tee siis kiertoliikkeet kontrolloidulla liikeradalla ja keskity välillä kiertoliikkeen vastustamiseen, kuten ohjelmamme kuminauhaliikkeessä.

3. Vatsalihakset tarvitsevat satoja toistojaVatsaa kannattaa treenata monipuolisesti, kuten muitakin lihaksia: välillä pitkiä, kymmenien toistojen sarjoja, välillä taas lyhyempiä sarjoja laitteilla tai raskailla liikkeillä, välillä taas nopeita liikkeitä esimerkiksi kuntopallolla.

4. Vatsoja pitää treenata joka päiväVatsalihakset tarvitsevat lepoa siinä missä muutkin lihakset. Treenaa vatsat jämäkästi 3–4 kertaa viikossa ja tee välipäivinä vaikka hölkkälenkki, niin palaudut vatsatreeneistä kunnolla ja kiinteydyt tehokkaammin.

5. Näkyvä six-pack on merkki hyvistä vatsalihaksistaPelkkä six-pack kertoo vain sen, että suoraa vatsalihasta on treenattu ja että rasvaprosentti on melko alhainen. Vatsalihasten kokonaisvaltaisesta kunnosta ja varsinkaan keskivartalon hallinnasta se ei kerro juuri mitään. Kuinka hyvin pystyt aktivoimaan syvät lihaksesi? Onko keskivartalosi jämäkkä vaikkapa juoksussa tai hypyissä?

7. Syvien vatsalihasten treenaaminen poistaa pömppövatsanTämä myytti sisältää totuuden siemenen, mutta ole rehellinen itsellesi. Johtuuko pömppövatsasi heikosta lihaskorsetista vai siitä yleisemmästä syystä, rasvasta? Jos nipistät alavatsaasi tai kylkiäsi ja sormien väliin jää reipas rasvapoimu, ei pelkkä syvien vatsalihasten treeni kiinteytä vatsaasi – vaikka se keskivartalon ryhtiä ja hallintaa parantaakin. Tarvitset tukea ruokavaliosta ja muusta liikunnasta.

Lähde : fit.fi

Jos jollain on omia vinkkejä juuri vatsan-selän alueen rasvan polttoon, nii kertokaa ihmeessä .


Ps: Vatsan alueelle kertyvä rasva on terveydelle ehkä vaarallisinta, ja siksi vyötärön ympärys ei saisi-naisilla-ylittää 80 senttimetriä. Miehillä vastaava maksimimitta on 94 senttimetriä. Mittaa oma vyötärönympärys navan kohdalta.


Kohti hoikempaa elämää


Olen 18-vuotias naisenalku ja tarkoituksena on kiinteyttää kroppaani. Olin pienenä todella pyöreä ja nyt on aika karistaa nekin kilot pois harteiltani. Olen oikeastaan aina urheillut, mutta ruokapuoli ei ole ollut kunnossa. En ala pitämään mitään diettiä, josta en nauti. Urheilen ja alan syömään terveellisesti, teen kiinteyttämisestä hauskaa. Jos ei ole motivaatiota ei tästä tule mitään, onneks nyt sitä löytyy minulta. Loin blogin, jossa voin kertoa kokemuksistani, jakaa surut ja ilot. Tulen kirjoittelemaan tietenkin tänne syömisistäni ja treeneistäni.  Kaikki vinkit otan ilolla vastaan!


Tarkoitus olisi tiputtaa kilot 55 kiloon ja sitten alkaa kiinteytys. Tavoitteenani on, että 19.04 painan tuon 55 kg.


Ikä: 18
Paino: 63 kg
Mahan ympärys : 91cm
Rinnanympärys: 89 cm
Reiden ympärys (keskeltä) : 54 cm
Hauiksen ympärysmitta : 28 cm


Tästä ei tule helppoa, mutta teen parhaani.


Laitan myöhemmin kuvia lähtötilanteesta.